Teimme näitä vuosia sitten kun olin yläasteella, ja rakastuin ihan totaalisesti. Harmikseni en kuitenkaan tajunnut ottaa reseptiä muistiin, joten meni monta vuotta ennen kuin löysin porkkanateeleivät uudestaan. Ainekset 2 dl hiivaleipäjauhoja – Mielestäni parempaa tulee kun laittaa 1dl vehnäjauhoja ja 1dl kaurahiutaleita 1 tl leivinjauhetta 1/4 tl suolaa 1 dl vettä tai maitoa 1.

Porkkanateeleivät kesäkuuta (2) toukokuuta (2) huhtikuuta (2) maaliskuuta (1) helmikuuta (1) tammikuuta (1) 2012 (69) joulukuuta (2) lokakuuta (5) syyskuuta (6) elokuuta (56) Huomioithan tämän: Blogin kuvat ovat omiani, eikä.

Piknikit ja kaikenlaiset retket kuuluvat kesään. Helposti mukaan pakattavat voileivät ovat erinomaisia retkieväitä. Voileipien ei tarvitse kuitenkaan olla tavanomaisia tai.

Pekka Meemi Sarjahukuttajana tunnetun kontiolahtelaisen Pekka Seppäsen kaksi maapaikkaa myydään nettihuutokaupalla, uutisoi Yle. Kiinteistöt sijaitsevat Kontiolah. Sarjahukuttaja Pekka Seppänen on tunnettu hahmo Tohmajärvellä. Häntä pidetään riidanhaastajana. Pekka Seppänen on tuttu hahmo Tohmajärvell. Meemi sai sellaisen suosion, että Reevesiltä kysyttiin asiasta jopa BBC:n haastattelussa vuonna 2011. Microsoft voi ansaita osan tuloista, mikäli ostat jotain tämän artikkelin kaupallisten. Olen

Porkkanateeleivät kesäkuuta (2) toukokuuta (2) huhtikuuta (2) maaliskuuta (1) helmikuuta (1) tammikuuta (1) 2012 (69) joulukuuta (2) lokakuuta (5) syyskuuta (6) elokuuta (56) Huomioithan tämän: Blogin kuvat ovat omiani, eikä.

Porkkanateeleivät sunnuntai 27. marraskuuta 2016. Teeleivät ovat varmasti monen ensimmäisiä leivontamuistoja koulun kotitalouden tunneilta tai ensimmäinen kotitalouden "kotiläksy" tehdä teeleipiä kotona. Näin ainakin meillä oli! Teeleivät ovat helppo ja nopea leivonnainen.

13.2.2017 – Porkkanateeleivät | K-ruoka Nopeasti ilta- tai välipalaksi valmistuvat teeleivät saavat makua ja mehevyyttä porkkanasta ja auringonkukansiemenistä.

Porkkanateeleivät 3 dl hiivaleipävehnäjauhoja 1 1/2 dl kaurahiutaleita 2 rkl pellavansiemeniä 2 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa 2 dl maitoa 2 dl porkkanaraastetta (= n. 2 porkkanaa) 2 rkl rypsiöljyä Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kylmä maito, porkkanaraaste ja öljy. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikina saa jäädä.

Gluteenittomat porkkanateeleivät (6 kpl), valmistusaika yli 60 min. Ohje: Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kuori porkkana ja raasta se hienoksi raasteeksi.

Amanda Knox Tony Hawk Pro Skater 2 Neversoft Activision iOS Martin Coates Emmerdale Died Emmerdale Emmerdale bosses address ‘backstage drama’ as nine characters quit soap Beloved Emmerdale stars like Andrew Scarborough and Sally Dexter decided to opt out of the show this year Football Brazil footie legend Cafu visits son’s grave every week after sudden death aged

Jälleen tarjolla tuoretta leipää aamuun! Teeleivät on niiiiin ihania, kun ne on niin mahtavan nopeita valmistaa! Taikinan teossa ei mene kuin viitisen minuuttia, uunissa viitisentoista minuuttia ja sit pääseekin herkuttelemaan leivällä voin kera.

Rahkaiset porkkanateeleivät (gluteeniton) 250 g maitorahkaa noin 1,5 dl kauramaitoa (normimaitokin käy, mulla vaan sattui olemaan tuota kaapissa) 2 dl tattarijauhoja 2 dl kaurahiutaleita 160 g porkkanaraastetta 2 tl leivinjauhetta 1,5 tl suolaa 1. Uuni kuumenemaan 225 asteeseen, 2. Kuivat aineet sekaisin. 3. Joukkoon loput aineet ja sekoitus. 4.

Piknikit ja kaikenlaiset retket kuuluvat kesään. Helposti mukaan pakattavat voileivät ovat erinomaisia retkieväitä. Voileipien ei tarvitse kuitenkaan olla tavanomaisia tai.

Njam, tuli hurja nälkä ja oli aika taas leipoa. Teeleipää tietenkin! Tällä kertaa hieman erilainen ohje – tässä on ruisjauhoja ja vähemmän voita. Porkkanateeleivät 3 dl kaurahiutaleita 1, 5 dl ruisjauhoja 1,5 dl vehnäjauhoja 1 iso porkkana raastettuna 3 dl maitoa 20 g voita 1 tl leivinjauhetta 1 tl suolaa Sekoita kuivat aineet keskenään.

Porkkanateeleivät | K-ruoka Nopeasti ilta- tai välipalaksi valmistuvat teeleivät saavat makua ja mehevyyttä porkkanasta ja auringonkukansiemenistä.

Porkkanateeleivät. Jaa; 2 dl vehnäjauhoja 2 dl kaurahiutaleita 2 tl leivinjauhetta ½ tl suolaa ½ dl ruokaöljy.